Dacia Sandero Laureate 1.6 Hi-Flex

Uusi automerkki on aina kiinnosta tapaus. Tuorein tulokas Suomessa on Dacia, josta Renault hankki 51% omistusosuuden vuonna 1999 ja kasvatti omistuksen muutaman vuoden päästä jo yli 90 prosentin. Nykyisin Dacia on Renaultin lähes sata prosenttisesti (99,4) omistama tytäryhtiö. Daciat valmistuvat Romaniassa omalla tehtaallaan, mutta Renaultin vaikutus näkyy auton ulkonäössä ja tekniikassa, mikä on vain positiivinen asia. Itäeurooppalaisen automerkin voisi olla vaikea hankkia uskottavuutta omin voimin, ilman isomman ja tunnetumman merkin apua. Renaultin investointien avulla Dacia on päässyt kehittämään mallejaan ja kasvattamaan tuotantoaan. Viime vuonna päästiin jo 300000 auton myyntiin. Sanderon myynti alkoi vuonna 2008 ja se on noussut Dacian suosituimmaksi malliksi, edustaen lähes puolta koko merkin myynnistä. Nyt Dacian myynti on alkanut myös täällä Suomessa ja tarjolla on neljä mallia, joista edullisin on tämä Sandero.

Sandero on tarjolla yhdellä moottorilla ja kolmella eri varustetasolla. Dacian tärkeimpiä kilpailuvaltteja on edullinen hankintahinta. Sandero maksaa perusvarusteisena 10992,25 euroa. Seuraava varustetaso eli Ambiance maksaa 12237,80 euroa ja tämä paras Laureate-varusteltu 13032,90 euroa. Koeajoautossa oli lisävarusteena ilmastointi + radio/cd-soitin (728,84 euroa) ja metalliväri (397,55 euroa). Lisävarusteiden kanssa hinta nousee vähän yli 14000 euroon. Ei Sandero vielä tälläkään hinnalla kallis auto ole, mutta alkaa saada jo kilpailijoita.

Sanderon suosio on helppo ymmärtää. Viisiovinen hatchback, joka tarjoaa 320 litran tavaratilan ja takatilat, jonne myös aikuinen mahtuu istumaan. Polvet ovat kiinni etupenkissä eli kovin pitkään ei aikuinen takapenkillä mielellään matkusta. Etupenkillä sensijaan on mukavammin tilaa. Penkki on kohtuullisen hyvä, paitsi että istuinosa on turhan lyhyt ja reisituki jää puuttumaan. Tämän huomaa vähän pidempään ajaessa. Sisätilat näyttävät toimivilta, mutta tuntuma on hyvin muovinen. Keskikonsolin muoviset painikkeet tuovat liiankin hyvin esille auton halvan hintatason. Myöskään varustelista ei pääse häikäisemään, jos auton tilaa perusvarusteilla. Kaikkissa malleissa ovat ABS-jarrut elektronisella jarruvoiman jaolla, elektroninen käynnistyksenesto, ohjaustehostin, lämmitettävä takalasi, etuturvatyynyt, radio-valmius ja alastaittuva takaistuin. Seuraavalla eli Ambiance-tasolla mukaan tulevat mm. keskuslukitus, etusumuvalot, sivutörmäystyynyt eteen ja korinväriset etu- ja takapuskurit. Tämä paras Laureate-varustelu tarjoaa lisäksi ajotietokoneen, kauko-ohjattavan keskuslukituksen, sähkötoimiset etusivulasit, sähkötoimiset sivupeilit, ohjauspyörän korkeussäätö, kuljettajan istuimen korkeussäädön sekä 60/40-jaolla taittuvan takapenkin. Radio/cd-soitin, ilmastointi, metalliväri sekä kevytmetallivanteet löytyvät lisävarustelistalta. Onneksi lisävarusteet eivät ole kalliita, mutta näin edullisessa autossa pienetkin lisäykset tuntuvat heti hinnassa. Laureate-varustelun myötä sisätiloihin ilmestyvät hopeanväriset koristeet oviin sekä keskikonsoliin. Ulkonäköön saadaan päivitystä hopeanväristen ovenkahvojen, korinväristen kylkilistojen, korinväristen sivupeilien sekä kromatun etusäleikön yläosan avulla. Ulkonäöltään Sandero onkin varsin toimiva. Ei ehkä kovin erottuva, mutta tyyliltään moderni ja varsinkin keula näyttää hyvältä.

Sanderoita valmistuu tehtaalta useilla eri moottoreilla. Mallistossa on 1.2-1.6 -litraiset bensamoottorit, pari dieseliä ja jopa nestekaasu- ja etanolikäyttöiset mallit. Tällä hetkellä Suomessa on myynnissä ainoastaan tämä 1.6-litrainen bensiinimoottori, jossa voidaan käyttää myös E85:sta eli etanolia sisältävää polttoainetta. Vaikka Sandero on mallina uusi, tuntuu moottori olevan perua vanhemmasta mallistosta. 1.6-litrainen 8-venttiilinen tarjoaa 87 hevosvoimaa ja 128 Newtonmetriä. Tehoissa ollaan siis vähän perässä ja myös kulutus tuntuisi kohtuullisen korkealta auton koko huomioiden. 10 litran kaupunkikulutus ja 5,6 litran maantiekulutus muodostavat keskikulutuksen lukemaan 7,2 litraa/100 km. Tosin iloinen yllätys oli se, että tällä koeajolla päästiin keskikulutuksessa alle seitsemän litran eli alle tehtaan lukemien. Vaikka harva kilpailija tarjoaa vielä tähän hintaan 1.6-litraista moottoria, niin nykyään pienemmillä iskutilavuuksilla päästään samoihin tehoihin ja ennenkaikkea pienempään kulutukseen. Ajossa moottori liikuttaa Sanderoa reippaasti, tosin ei aivan yhtä hyvin, mitä 1.6-litraiselta odottaisi. Moottorin lisäksi ajo-ominaisuudet tuottavat iloisen yllätyksen. Jousitus tarjoaa mukavuutta, mutta ei ole liian pehmeä. Lisäksi ohjaustunto on hyvällä tasolla ja Sanderolla ajaa mielellään myös talvikelissä. Kevyt Sandero pysyy hyvin urallaan eikä puuttuvia luistonestoa tai ajovakaudenhallintaa jää kaipaamaan edes talven liukkailla. Pieni miinus tulee takaa kuuluvasta rengasmelusta, joka alkaa olla häiritsevä nopeuden ylittäessä 80km/h.

Sandero tarjoaa yhden uuden vaihtoehdon edullista menopeliä etsivälle. Se on hieman tilavampi kuin moni samanhintainen kilpailija. Myös moottori on tilavuudeltaan isompi, mutta tekniikaltaan vanhanaikainen, vaikkakin tarjoaa mahdollisuuden käyttää polttoaineena myös edullisempaa E85-etanoliseosta. Varustetaso on hyvin pelkistetty ja edullinen hinta tulee vähän turhankin selvästi esille tietyissä yksityiskohdissa. Uusi automerkki on aina pieni arvoitus kestävyydeltään ja jälleenmyyntiarvoltaan, mutta Dacialla on kuitenkin Renaultin tuoma tuki ja turva. Kaikilla Dacioilla on 3 vuoden tai 100000 km:n takuu.

Tekniset Tiedot

Moottori

  • bensa, 4-sylinterinen

Iskutilavuus

  • 1598cc

Teho

  • 64 kW ( 87 hv) / 5500rpm

Vääntö

  • 128 Nm / 3000rpm

Vaihteisto

  • 5-vaihtainen manuaali

Voimansiirto

  • etuveto

Kiihtyvyys 0-100km/h

  • 11.5 sekuntia

Huippunopeus

  • 174 km/h

Yhdistetty kulutus

  • 7.2 l/100km

CO2-päästöt

  • 170 g/km