Uutiset

Auto Saloon näyttely huhtikuussa Salossa

Auto Saloon näyttely huhtikuussa Salossa

Huhtikuun 21. päivä aukeaa Salon Astrum-keskuksessa uusi, osuvasti nimetty Auto Saloon -autonäyttely, jossa on näytillä autokalustoa laidasta laitaan. Lisäksi Astrum-keskuksen piha on varattu harrasteautojen pysäköintiin, joten toivottavasti sää on suotuisa. Viikonlopun kestävä näyttely on jaettu päiväkohtaisesti niin, että [Lue Lisää]

Hyundai Santa Fe uudistui

Hyundai Santa Fe uudistui

New Yorkin autonäyttelyssä esitelty uusi Hyundai Santa Fe tulee Eurooppaan loppukesästä ja Suomeen vielä tämän vuoden puolella. Kolmannen sukupolven Santa Fe on saanut ulkomuodon, joka seuraa Hyundain nykyistä muotokieltä. Santa Fe on kasvanut pituutta ja madaltunut hiukan, säilyttäen saman akselivälin 2700 mm. Dynaamista sivuprofiilia [Lue Lisää]

Ikinuori G-sarja nousee uudelle mukavuus- ja turvatasolle

Ikinuori G-sarja nousee uudelle mukavuus- ja turvatasolle

Vuonna 1979 tapahtuneen ensiesittelynsä jälkeen Mercedes-Benzin G-sarja on käynyt läpi yhden automaailman perusteellisimmista evoluutiokehityksistä. 33 vuoden aikana G-sarjasta on kehittynyt paitsi maasto-ominaisuuksiltaan poikkeuksellisen suorituskykyinen ajoneuvo, myös esikuva ja mittapuu kaikille edustusluokan maastoautoille. G-sarja on [Lue Lisää]

Uusi Jaguar F-Type tulossa 2013

Uusi Jaguar F-Type tulossa 2013

Jaguar on vahvistanut, että aivan uusi F-Type on tulossa tuotantoon. Tuotantoversio julkaistaan vielä tämän vuoden aikana ja uutuus tulee markkinoille vuonna 2013. Uusi F-Type on kaksipaikkainen. Auto saa aivan uudet bensiinimoottorit, jotka kevyen alumiinirakenteen kanssa lupaavat urheiluauton suorituskyvyn. Uusi F-Type kasvattaa Jaguarin [Lue Lisää]

Uudistunut Mercedes-Benz GL

Uudistunut Mercedes-Benz GL

Uudistunut Mercedes-Benz GL esitellään New Yorkin autonäyttelyssä. Mercedes-Benzin isompi SUV tarjoaa istumapaikat seitsemälle. Edeltävään malliin verrattuna uusi GL:n kaikilla kolmella istuinrivillä on enemmän hartia-, kyynärpää- ja pääntilaa. Kolmannen rivin istuimet toimivat sähköisesti, ja pääsyä niille helpottaa keskirivin [Lue Lisää]

Käyttöauto aloittaa Mercedes ja Citroen myynnin Jyväskylässä

Käyttöauto aloittaa Mercedes ja Citroen myynnin Jyväskylässä

Käyttöauto Oy aloittaa Mercedes-Benz- ja Citroën-toiminnot Käyttöauton nykyisessä toimipisteessä, osoitteessa Leipomonkuja 7, 40320 Jyväskylä. Automyynti ja huoltotoiminnot aloittavat heti pääsiäisen jälkeen 10.4.2012. Toiminnot pyritään saamaan täyteen kapasiteettiin huhtikuun aikana. Käyttöauto Oy toimii Veho-konsernin merkkien [Lue Lisää]

Autoliiton Operaatio Pajunkissa pääsiäisliikenteen turvana

Autoliiton Operaatio Pajunkissa pääsiäisliikenteen turvana

Autoliiton vapaaehtoinen tiepalvelu päivystää tuttuun tapaan tehostetusti pääsiäisen ajan. Onnistuneeseen matkaan kannattaa valmistautua huolellisella rengasvalinnalla ja turvavälin pitämisellä. Operaatio Pajunkissa turvaa tänä vuonna jo 43. kerran pääsiäisliikenteen sujuvuutta. Pääsiäisen aikaan liikennemäärät lisääntyvät, [Lue Lisää]

Uusi Michelin Power Cup -rengas moottoripyöriin

Uusi Michelin Power Cup -rengas moottoripyöriin

Uusi Michelin Power Cup on ratakäyttöön tarkoitettu kuviollinen kilparengas, ja sen rakenne perustuu ratarenkaisiin kehitettyihin uusimpiin innovaatioihin. Power Cup –renkaat on suunniteltu tarjoamaan todellista ajonautintoa ilman kompromisseja turvallisuuden suhteen. Eturenkaan ajovakaus on uudessa Power Cupissa parantunut kehittyneen [Lue Lisää]

Neljä LEAF-jälleenmyyjää sertifioitu

Neljä LEAF-jälleenmyyjää sertifioitu

Ensimmäiset neljä jälleenmyyjää on hyväksytty Nissan LEAF-jälleenmyyjiksi. Asiakastilausten vastaanottaminen alkaa heti huhtikuun alusta. Suomessa kiinnostus 100% sähkökäyttöistä Nissan LEAFia kohtaan on ollut suurta niin yksityishenkilöiden, yritysten kuin jälleenmyyjien joukossa. Auditoinnit läpäisseet LEAF-jälleenmyyjät ovat [Lue Lisää]

Toyota GT 86 nähtävillä Tuning Car Show’ssa

Toyota GT 86 nähtävillä Tuning Car Show’ssa

Urheiluautojen ystävillä on mahdollisuus nähdä uusi Toyota GT 86 Tuning Car Show'ssa Helsingin Messukeskuksessa 6.-9.4.2012. Toyotan osastolla on esillä myös legendaariseksi keräilyautoksi muodostunut Toyota 2000GT, joka on osaltaan ollut uutuuden esikuva. [Lue Lisää]

Toyota GT 86:n hinta julkaistu

Toyota GT 86:n hinta julkaistu

Toyota GT 86:n perustoteutuksessa on keskitytty perinteisiin urheiluautojen ominaisuuksiin: tarkkaan käsiteltävyyteen, matalaan painopisteeseen ja yleiseen ajamisen riemuun. Korkeaviritteinen 2.0 litran boxerimoottori takaa noin 1 200-kiloiselle autolle hyvän suorituskyvyn. Voimanlähde tuottaa 147 kW (200 hv) huipputehon kierrosnopeudella 7 [Lue Lisää]

Mersun GLK uudistui

Mersun GLK uudistui

Ulkoisia uudistuksia GLK:ssa ovat uudet ajovalot ja takavalot. Myös kattokaiteet ja takaosan alustasuoja on suunniteltu uudelleen. Ensimmäistä kertaa ovat saatavina ilmanvastuksen suhteen optimoidut 17-tuumaiset kevytmetallivanteet. Muut vannekoot ovat 19 ja 20 tuumaa. Tarjolla on myös ulkopuolen AMG Sport -paketti: AMG:n etu- ja [Lue Lisää]

Suomen tiet surkeassa kunnossa

Suomen tiet surkeassa kunnossa

Suomen tiet ovat jälleen talven jäljiltä vaarallisen huonossa kunnossa. Pikapaikkaukset eivät kestä ja uusiutuvat reiät tiessä ovat entistä pahempia. Huonokuntoiset tiet aiheuttavat merkittäviä suoria ja välillisiä kustannuksia veronmaksajille. Suomen tiestön huono kunto nousee joka kevät esille, mutta tilanteen parantamiseksi ei [Lue Lisää]

Tanska voitti Nissan Rumblen

Tanska voitti Nissan Rumblen

Maailman ensimmäinen Facebook-tykkäyksillä liikkuva autokisa, Nissan Rumble päättyi eilen illalla Tukholmaan. Neljästä pohjoismaisesta joukkueesta voiton vei Tanska, jonka kapteenina toimi standup koomikko Uffe Holm, kartturi Nicolaj Jacobsen ja autona Nissan Juke. Uffe Holm valitsi 10 000 euron arvoisen palkinnon kohteeksi sairaita lapsia [Lue Lisää]

Ainutlaatuinen Nissan Deltawing mukana Le Mansissa

Ainutlaatuinen Nissan Deltawing mukana Le Mansissa

DeltaWing tuo Nissanin PureDrive-periaatteet radalle kuluttamalla puolet vähemmän polttoainetta kuin perinteiset kilpakumppanit. Huippumodernilla ja erittäin tehokkaalla Nissan-moottorilla varustettu DeltaWing saa tulikasteensa Le Mansin legendaarisissa 24 tunnin ajoissa 16.–17. kesäkuuta. DeltaWing ei ole virallisesti mukana kilpailussa, [Lue Lisää]

 Page 2 of 30 « 1  2  3  4  5 » ...  Last »