MP-13 Moottoripyöränäyttely

Kevättä kohti ollaan menossa ja kuumetta tulevaan ajokauteen kannattaa käydä nostattelemassa MP-13 moottoripyöränäyttelyssä Helsingin Messukeskuksessa.  MP-13 sisältää myös lukuisia muita tapahtumia, esimerkiksi rakenneltujen pyörien “oman shown”, Petrol Circuksen. Amerikanmaalta paikalle on pyydetty tunnettu moottoripyörärakentaja Jesse James(Monster Garage, ym.) tuomaroimaan rakenneltujen pyörien kilpailua ja kertomaan uusista projekteistaan. Lisäksi näyttelyssä on Area 50-Mopo Zone, jossa nimensä mukaisesti keskitytään mopoilun kiehtovaan maailmaan. Supercrossin SM-sarja avataan niinikään MP-13 messuilla, kun sekä perjantaina, että lauantaina ajetaan omat kisansa. Kyseessä on muuten ensimmäinen kerta, kun supercrossia ajetaan Helsingissä. Näyttelyssä toimii myös Kamapörssi, johon Sinäkin voit tuoda käytettyjä ja hyväkuntoisia ajovarusteitasi myyntiin. Paikalla on myös Nettimoton Messuvaihdokit-osasto, josta saattaa löytyä menopeli ensi kesän ajoihin. Kaikenkattava tapahtuma on siis odotettavissa, joten nähdään MP-13 moottoripyöränäyttelyssä! Näyttely on avoinna perjantaina 1.2.2013 klo.10-20, lauantaina klo.9-18 ja sunnuntaina klo.10-17