Koeajo: BMW X2 – Sarjan puuttuva palanen

BMW X2 täytti Bemarin X-sarjalaisten suoran urbaanilla katumaasturillaan. BMW:n tapa numeroida parillisin numeroin coupe-malliset X-sarjalaiset ei aivan toteudu uudessa X2:ssa. Muotoilu on maltillisempi, kuin esimerkiksi X4 ja X6 malleissa. Uutuus muistuttaakin huomattavan paljon sisarmalliaan X1:stä, jonka alustalle X2 on rakennettu. Huomionarvoista on, että X2 on mitoiltaan pienempi kuin X1. Mitoissa on tingitty tavaratilan koosta, sekä kaartuvan kattolinjan vuoksi hieman korkeudesta.

Ensipuraisu

Koeajoautomme on kullanhohtoinen, virallisesti ulkoväri on nimeltään Galvanic Gold. Keväinen auringonpaiste tekee autosta todella hehkuvan näköisen, melkein karamellimaisen. Makuasia, mutta täytyy sanoa, että väri sopii kyllä mainiosti tähän menopeliin. Autoa edestä katsottaessa huomio kiinnittyy isoihin ”munuaisiin”, jotka tuntuvat vain suurentuvan vuosi vuodelta. Keula on muutenkin viimeistellyn hienostunut urheilullista aspektia unohtamatta. Koeajoautoon on valittu kattava M-Sport paketti, jonka myötä mm. alusta on 10mm matalampi ja etuspoileri isoine ilmanottoaukkoineen tuo aimo annoksen lisää urheilullista fiilistä. Auton sivulinjassa on valmistajan mukaan haettu coupemaista muotoa, mutta enemmänkin olisi voinut piirustuspöydällä asiaan vaikuttaa. Coupefiilis jää aika vaisuksi auton sivulinjoja tarkasteltaessa. Takaosaa hallitsee isot takavaloumpiot ja M-Sport paketin myötä autossa on pakoputkien tuplaulostulot ja sporttinen look, joka jatkuu helman muotoilussa. Takaa X2 näyttää matalan leveältä ja muotoiluosasto on mielestäni onnistunut työssään. Kyseessä on ihan menevän näköinen paketti, mutta rohkeampaa kattolinjaa jäin kaipaamaan.

 

 

 

 

 

Tekniikkaa ja hintoja

Automme mallimerkintä on BMW X2 sDrive20i, eli kyseessä on kaksilitrainen ja nelisylinterinen 192 hevosvoiman tehoinen bensakone etuvetotekniikalla toteutettuna. Päästöt ovat 134 g/km ja keskikulutukseksi luvataan 5,9 l/100km. Vaihteistona autossa on 7-portainen Steptronic kaksoiskytkinvaihteisto. Mallimerkintä sDrive tarkoittaa siis etuvetoista ja terminä tutumpi xDrive nelivetoista autoa.

X2 malliston moottorivalikoima koostuu kahdesta bensiinimoottorista (1.5 ja 2.0 l) ja yhdestä kaksilitraisesta dieselmoottorista. Malliston ns. alkaen-malli on X2 sDrive 18i, jolloin pellin alla kehrää 1.5-litrainen, kolmisylinterinen 140hv bensakone manuaalivaihteistolla ja hintaa tällä paketilla on 40818,13 euroa.

Nälkä kun tunnetusti kasvaa syödessä, listalta tulee rastiteltua kaikenlaista ja kun rivi on täydellinen, on silloin käsissä malliston kallein X2 xDrive 25d A Business M Sport. Hintaa tällä malliston lippulaivalla on 69 953,56 euroa ja varustelu on täydellisyyttä hipova.

Koeajoautomme hinta M-sport-paketilla, Galvanic Gold-erikoisvärillä ja muutamilla muilla mausteilla on 63 542 euroa.

 

 

 

 

 

 

Sisään ja ajoon

Autoon istuessa huomaa urheiluistuinten jämäkän tuntuman. Penkit ovat yksi tärkeimmistä varusteista autossa ja BMW:n sportjakkarat ovat kyllä todella miellyttävän tuntuiset penkit. Reisitukea voi säätää pitkäjalkaisten iloksi ja sivutuet sekä selälle että reisille ovat riittävät. Mukavan istuma-asennon löytää helposti ja lopulliset hienosäädöt on helppo tehdä penkin sähkötoimintoja hyödyntäen.

Ohjauspyörä on paksukehäinen ja omaa miellyttävän tuntuman käteen. Ratissa olevat säätimet ovat loogisilla paikoillaan ja helposti saatavilla. Muutenkin ohjaamon ergonomia ja viimeistely noudattaa tuttua saksalaista laatuajattelua, eikä ohjaamosta löydy mitään moitittavaa. Jos nyt jotain miinusta haluaa hakea, niin henkilökohtaisesti en pidä isosta näytöstä, joka jotenkin törröttää keskellä kojelautaa, eikä sitä saa piiloon kojelaudan uumeniin niin halutessaan.

Kurvaan rampista moottoritien vilinään ja X2 kiihtyy tehokkaasti ja vaivattomasti sallittuun kattonopeuteen. Kaksoiskytkinvaihteiston toiminta on huomaamattoman jouheaa, vaihteiden vaihtumista ei juurikaan huomaa. Moottoritienopeuksissa autoon asennetut 19 tuumaiset 225/45 sarjan renkaat alkavat ilmoitella itsestään kasvavana rengasmetelinä. Muuten niin hiljaisen auton harmonia hukkuu melko äänekkäisiin rengasääniin näissä nopeuksissa. Harmi sinänsä, mutta vaiva lienee korjattavissa erilaisella rengas-setupilla.

Oikeuksiinsa BMW pääsee mutkateillä, jossa sitä paljon mainostettua ajamisen iloa löytyy ihan eri tavalla. Auto liimaantuu mutkiin kuin kärpäspaperi ja hieman yli-innokkaallakin mutkaan tuuttaamisella yllätyksiltä vältytään. Nyt melkein 200 hevosvoiman moottorista on iloa ja hyötyä, X2 liikkuu ketterästi ja varmasti mutkasta toiseen.

Automme yhdistetty keskikulutus on valmistajan mukaan 5,9 l/100km, mutta kulutus koeajorupeaman päätteeksi päätyi lukemaan 8,9 l/100km. Ajo oli suurimmaksi osaksi kaupunkipyörittelyä lukuunottamatta muutamaa nautintohetkeä mutkateillä, joten melko looginen lukema lopulta saatiin.

Perheautoksi?

BMW X2 on selkeästi haluttu olevan coupemainen katumaasturi, joka usein tarkoittaa tinkimistä tiloista niin kabiinin, kuin takakontinkin puolella. Jos tilojen puolesta vertailukohteeksi otetaan sisarmalli BMW X1, häviää X2 tässä mittelössä niukasti. X2:n tavaratila vetää penkit pystyasennossa 470 litraa (X1 550 litraa), pääntila takapenkkiläisillä on 942mm (X1 1002 mm). Erot eivät paperilla ole kovin isoja, mutta kyseessä onkin muotoilun ja käytännön kompromissi. Niukemmista mitoista huolimatta takapenkillä mahtuu matkustamaan mukavasti 185 senttinen matkustaja. Edes polvitila ei loppunut kesken. Takakontti vetää helposti perheen kantamukset, isojen tavaroiden kuljettamiseen tätä autoa ei olekaan tarkoitettu. Tästä voitaisiin vetää johtopäätös tilojen riittävyydestä, vaikka muotoilun alttarille niistä onkin osa uhrattu. Etupenkkiläisille tilaa on mukavasti ja varsinkin kuljettajan miljööstä katsottuna ei tilojen puolesta ole mitään valittamista.

BMW X2 ottaa paikkansa Bemarin X-sarjalaisten hienossa ryhmässä tarjoten vaihtoehdon oikeastaan niille, joille X1 ei anna riittävästi urheilullista aspektia. Rohkeampi muotoilu, kattavat lisävarustepaketit ja uuden mallin houkuttelevuus saattaa kääntää ostopäätöksensä kanssa painivan X2:n suuntaan. Oman mausteensa asiaan tuo mielestäni melko korkeahko hinta, mutta toisaalta, sijoitetulla rahalla saa kyllä paljon sitä ajamisen iloa!